Ansalankain "Ansi"
Rotu: suomenhevonen
Väri: punarautias Säkäkorkeus: 159cm Sukupuoli: ori S. 2.9.2015, 7-vuotias Painotus: Yleis Taso: Helppo A, Re 100cm, Helppo Omistaja: Eeva VRL-14793 Tuoja: sarqquu Rekisterinumero: VH19-018-0490 |
|
Ansi on ori isolla O:lla, jonka kanssa menestys on taattu, jos kärsivällisyys riittää. Se ei todellakaan ole helppo käsitellä, eikä ainakaan säästä omistajan aikaa yksinkertaisuudella. Ansilla on paha tapa purkaa ylimääräiset energiat kaikenlaiseen typerään höpöttelyyn, kuten tarhan aidoista lävitse puskemiseen ja taluttajalta karkaamiseen. Ansi vaatiikin varman ja kokeneen käsittelijän, ettei vahinkoa pääse tapahtumaan. Hoitaessa Ansi ei ole ilkeä, mutta melko kylmäsydäminen. Se pitää sitoa kiinni tai laittaa käytävälle, ettei se pääse karkaamaan karsinasta tai pyörimään liikaa. Orin hermot eivät meinaa riittää pitkin hoito- tai pesuhetkiin. Ruoka-aikaan se on erittäin äänekäs ja huonokäytöksinen, ja välillä mietityttää, että mahtavatko karsinan seinät kestää orin kaikki iskut. Ei Ansi tarkoituksella pahapäinen ole. Se ei vaan monesti muista ajatella ihmistä, vaan haluaisi itse olla pomo. Ansin kanssa kyllä pärjää, jos sille on selkeät rajat, eikä sen anneta tehdä asioita oman mielen mukaan.
Salaisuus kaikkeen on säännöllinen liikunta ja suuri tarha. Ratsastaessa Ansi on erittäin menevä, mistä on myös hyötyä tietyissä tilanteissa. Sileällä sitä ei hyvinä päivinä tarvitse juurikaan pidätellä, eikä tuuppia eteenpäin, vaan se esittelee alusta asti hienoa liikettä. Ansin askelissa on mukava istua, vaikka ravi onkin hieman pomputtavaa. Ansi tarvitsee kuitenkin taitavan ratsastajan, joka osaa suunnata orin energian oikeisiin asioihin. Ansille pitää kokoajan olla jotain tekemistä, ettei se ala keksimään itse jotain kepposia. Joskus se innostuu sileälläkin hieman liikaa, ja saattaa alkaa painaa kättä vastaan. Tällöin ratsastajalta vaaditaan äärimmäistä kylmäpäisyyttä, ettei ori vielä pure kuolaimeen kiinni ja pääse kiikuttamaan kuskia ympäri kenttää.
Esteillä Ansi on reipas, mutta pysyy hallinnassa.Se kyllä tykkää hypätä, mutta välillä tuntuu, että laukkaratsun ura kiinnostaa sitä enemmän. Se pitää viedä tarkasti esteelle, ettei kiilaa ohi. Ansi ei osaa itse katsoa ponnistuspaikkoja kovinkaan hyvin, joten ratsastajan pitää opastaa sitä lähestymisissä kovasti. Ansilla on kuitenkin heino hyppy ja ponnistusvoimaa riittää, joten hyppäämistä ei ole jätetty kokonaan sivuun. Myös maastoesteet luonnistuvat Ansilta hyvin, koska eihän se tietenkään urhoollisena suomalaisena miehenä voi pelätä yhtäkään estettä. Maastoesteillä vauhti meinaa kiihtyä välillä liikaa ja hypyistä tulee todella isoja, mutta huolellisten lähestymisten kanssa ei ratsastajan pidä pelätä kieltäytymistä. Ongelmat vauhtien kanssa ratkeavat hieman vahvemmalla kuolaimella, joka laitetaan Ansille monesti myös maastoon.
Maastossa Ansi on reipas ja haluaisi rellestää ihan kunnolla. Sillä voi hyvin johtaa jonoa tai ratsastaa haastavammassakin maastossa. Maastossa Ansi monesti ei haluaisi lopettaa hauskanpitoa, ja ratsastaja saakin pidättää monta kertaa ennen kuin Ansi uskoo. Siihen kuitenkin voi luottaa, että jossain vaiheessa vauhti hiljentyy, eikä Ansi ole ikinä lähtenyt täysin kuskaamaan ratsastajaa. Parit ilopukit saattavat tulla kaupan päälle, mutta sehän merkitsee vain sitä, että ori nauttii elämästään!
Salaisuus kaikkeen on säännöllinen liikunta ja suuri tarha. Ratsastaessa Ansi on erittäin menevä, mistä on myös hyötyä tietyissä tilanteissa. Sileällä sitä ei hyvinä päivinä tarvitse juurikaan pidätellä, eikä tuuppia eteenpäin, vaan se esittelee alusta asti hienoa liikettä. Ansin askelissa on mukava istua, vaikka ravi onkin hieman pomputtavaa. Ansi tarvitsee kuitenkin taitavan ratsastajan, joka osaa suunnata orin energian oikeisiin asioihin. Ansille pitää kokoajan olla jotain tekemistä, ettei se ala keksimään itse jotain kepposia. Joskus se innostuu sileälläkin hieman liikaa, ja saattaa alkaa painaa kättä vastaan. Tällöin ratsastajalta vaaditaan äärimmäistä kylmäpäisyyttä, ettei ori vielä pure kuolaimeen kiinni ja pääse kiikuttamaan kuskia ympäri kenttää.
Esteillä Ansi on reipas, mutta pysyy hallinnassa.Se kyllä tykkää hypätä, mutta välillä tuntuu, että laukkaratsun ura kiinnostaa sitä enemmän. Se pitää viedä tarkasti esteelle, ettei kiilaa ohi. Ansi ei osaa itse katsoa ponnistuspaikkoja kovinkaan hyvin, joten ratsastajan pitää opastaa sitä lähestymisissä kovasti. Ansilla on kuitenkin heino hyppy ja ponnistusvoimaa riittää, joten hyppäämistä ei ole jätetty kokonaan sivuun. Myös maastoesteet luonnistuvat Ansilta hyvin, koska eihän se tietenkään urhoollisena suomalaisena miehenä voi pelätä yhtäkään estettä. Maastoesteillä vauhti meinaa kiihtyä välillä liikaa ja hypyistä tulee todella isoja, mutta huolellisten lähestymisten kanssa ei ratsastajan pidä pelätä kieltäytymistä. Ongelmat vauhtien kanssa ratkeavat hieman vahvemmalla kuolaimella, joka laitetaan Ansille monesti myös maastoon.
Maastossa Ansi on reipas ja haluaisi rellestää ihan kunnolla. Sillä voi hyvin johtaa jonoa tai ratsastaa haastavammassakin maastossa. Maastossa Ansi monesti ei haluaisi lopettaa hauskanpitoa, ja ratsastaja saakin pidättää monta kertaa ennen kuin Ansi uskoo. Siihen kuitenkin voi luottaa, että jossain vaiheessa vauhti hiljentyy, eikä Ansi ole ikinä lähtenyt täysin kuskaamaan ratsastajaa. Parit ilopukit saattavat tulla kaupan päälle, mutta sehän merkitsee vain sitä, että ori nauttii elämästään!
Sijoitukset:
KRJ 11.02.2020, Kåtnäsin Tila, Helppo A, 1/32 28.11.2019, Everholt Estate, Helppo A, 1/30 22.11.2019, Everholt Estate, Helppo A, 1/30 17.11.2019, Everholt Estate, Helppo A, 2/30 12.11.2019, Everholt Estate, Helppo A, 2/30 05.11.2019, Safiiritiikerin Kilpailukeskus, 1/40 31.10.2019, Harmaatuulen oriasema, Helppo A, 7/162, KRJ-CUP 29.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 3/30 26.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 4/30 18.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 2/30 06.10.2019, Mörkövaara, Helppo A, 2/30 24.08.2019, Valokylän Talli, Helppo A, 4/30 23.08.2019, Vappulan Kartano, Helppo A, 1/100 20.08.2019, Valokylän Talli, Helppo A, 1/30 19.08.2019, Valokylän Talli, Helppo A, 5/30 19.08.2019, Valokylän Talli, Helppo A, 5/30 |
ERJ
15.02.2020, Mörkövaara, 100cm, 3/30 30.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 6/70 16.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 3/70 15.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 7/70 11.09.2019, Kilpailukeskus Lupin, 100cm, 3/70 KERJ 19.02.2020, Mörkövaara, Helppo, 2/30 15.02.2020, Kadon Kartano, Helppo, 2/30 14.02.2020, Mörkövaara, Helppo, 1/30 12.02.2020, Kadon Kartano, Helppo, 3/30 15.09.2019, Kastehelmen talli, Helppo, 1/18 08.09.2019, Mörkövaara, Helppo, 6/50 |
31.10.2019, kirjoittanut Eeva VRL-14793
”Ansi on kyllä kehittynyt kovasti”, Juulia tuumasi. Ja eihän se mikään ihme ollutkaan. Hän oli panostanut viimeaikoina tähän vahvaluontoiseen oriin ylivoimaisesti eniten. Aiemmat maastolenkit oli unohdettu, ja niin Ansinkin kanssa oli alettu treenaamaan ihan kunnolla. Aluksi se ei ollut helppoa, koska ori oli itse sitä mieltä, että hän saa päättää. Kerran Ansia tarmokkaasti liikuttanut Minja oli todennutkin, että jos Ansi saisi päättää, se varmaan juoksisi maastossa siihen asti, että jalat pettää. Juulia oli menossa hyppäämään Ansin kanssa. Hän oli käynyt Minjan kanssa kokoamassa pienen esteradan kentälle nyt, kun se vielä oli kohtuullisessa kunnossa. Ansi kyllä osasi hypätä hyvin, mutta se oli aina hieman tahmea ja sellainen tavallinen suomenhevosjärkäle.
Juulia talutti Ansia kentälle. Ori käveli kaula mutkalla katse kohti tarhakavereita, jotka nököttivät aivan kiinni aidassa. Oripoppoo kylki kyljessä tuuhenevien talviturkkien kanssa oli mitä hellyyttävin näky, kun monesti ne vain leikkitappelivat. Ansi saisi tänään kuitenkin kunnon treenin.
Juulia aloitti lämmittelemällä kaikissa askellajeissa. Ori tuntui erityisen jäykältä, mutta verryttelyhyppyjen jälkeen se oli jo paljon parempi. Pieni pureva pakkanen taisi alkaa vaikuttamaan oriin, joka ampaisi jo pienelle pystyesteelle kuin kuuraketti, kun Juulia alkoi hypätä yhdeksän hypyn rataa. Minja seisoi kentän keskellä ja räpsi kuvia minkä ehti. ”Olisipa Ansi aina tällainen. Vaikka ei tämä minua nytkään helpolla päästä!” Juulia totesi selästä kaartaessaan orin keskelle kenttää. Hevonen puuskutti sen hengityksen höyrytessä. Juulia taputti orin kaulaa, joka tuntui pehmeälle ja lämpimälle. ”Ovathan nämä suomenhevoset suurimman osan ajasta aika hankalia, etenkin minun oripoikani”, Juulia naurahti aavistuksen epätoivoisesti, ”mutta en kyllä vaihtaisi näitä mihinkään!”
11.08.2019, kirjoittanut Eeva VRL-14793
Juulia: Lähdin puolen päivän aikaan vetämään vaellusta tallin ulkopuoliselle ratsukolle. Minja lähti Topiaksen kanssa pitämään perää, vaikka Aavan ratsu Nori vaikuttikin järkevältä tapaukselta. Ansi oli ollut pari päivää kevyellä liikunnalla ja ajattelin, että parin tunnin vaellus tekisi senkin aivoille hyvää. Se pääsisi vähän puhaltamaan energioitaan pois. Vaellusta olinkin markkinoinut mielen lepuuttamisella työviikon jälkeen, mutta minun suokkiorien kanssa kiirettä piti kyllä kokoajan. Olinkin koko viikon uurastanut milloin mitäkin tehden, eikä aikaa tuntunut riittävän kaikelle, vaikka uurasti tallissa aamusta iltamyöhään. Olin siis itsekin tämän vaelluksen tarpeessa.
Lähdimme matkaan puolen päivän aikaan rennosti käynnissä, tuttua reittiä. Ansi pärski innokkaasti ja kyseli kokoajan, josko alettaisiin jo ravaamaan ja laukkaamaan. Ensimmäinen vartti kuluikin rennosti kävellen ja siinä samalla rupatellen vähän kaikenlaista. Kun pääsimme hyvälle metsän suojassa olevalle polulle, aloimme ravaamaan. Sää oli hyvä, mutta tuuli tuiversi korvissa ja heilutteli puiden lehtiä. Ansi ei ollut moksiskaan, ja siitä oln ylpeä. Ravailimme oman aikaamme rennosti ottaen välillä levähdystaukoja(lähinnä ratsastajia varten). Kylläpä tekikin hyvää lähtä taas pitkästä aikaa kunnon maastolenkille. Ansin kanssa kun tämä maatoilukin oli nyt vähän jäänyt. Kello lähestyi jo yhtä, kun olimme ravailleet tiemme Jerisjärven rantaan. Uittopaikka oli aivan toisella suunnalla, joten viilennykselle emme ennättäneet, kun Aava ja Minja takanani odottivat kovasti kunnon laukkasuoralle pääsyä. Olimme ottaneet pari lyhyttä pätkää laukkaa aiemmin, mutta nyt olisi aika rallitella ihan kunnolla. Ohjasin pienen joukkiomme hiekkatielle ja nostin laukan. Laukkasin vähän aikaa mukavuuden haluisesti Ansia aika kovasti pidätellen, mutta lopulta kuitenkin päästin orin laukkaamaan aivan sydämensä kyllyydestä. Taakseni en siinä oikein voinut katsoa, mutta iloista naurua kuulin kokoajan,joten eipä tainnut Aavallakaan olla ongelmia pysyä Norin kanssa perässä. Ansi kauhoi jaloillaan ilmaa ja pärskähteli innoissaan. Se aina vaan kiihdytti, kunnes päätin, että oli aika hillitä vauhtia. Siitähän Ansi oli eri mieltä ja heitti kunnon ilopukit. Voi tätä lurjusta! Tämä ei kuitenkaan ollut mikään iso temppu, joten istuin syvälle satulaan ja jarrutin. Ori uskoi vihdoin, että hauskanpito päättyi nyt ja siirtyi raville. "Ovatko kaikki vielä matkassa mukana?" kysyin ja sain myöntävät vastaukset. Hevoset olivat laukkapätkän jälkeen jo aika uuvuksissa, joten ravailimme ja kävelimme rauhallisesti takaisin tallille vielä reilun puolen tunnin ajan. Tunnelma oli juuri kohdillaan ja maaston jälkeen olin taas virkeänä valmis uuteen viikkoon hupsujen suokkieni kanssa.
”Ansi on kyllä kehittynyt kovasti”, Juulia tuumasi. Ja eihän se mikään ihme ollutkaan. Hän oli panostanut viimeaikoina tähän vahvaluontoiseen oriin ylivoimaisesti eniten. Aiemmat maastolenkit oli unohdettu, ja niin Ansinkin kanssa oli alettu treenaamaan ihan kunnolla. Aluksi se ei ollut helppoa, koska ori oli itse sitä mieltä, että hän saa päättää. Kerran Ansia tarmokkaasti liikuttanut Minja oli todennutkin, että jos Ansi saisi päättää, se varmaan juoksisi maastossa siihen asti, että jalat pettää. Juulia oli menossa hyppäämään Ansin kanssa. Hän oli käynyt Minjan kanssa kokoamassa pienen esteradan kentälle nyt, kun se vielä oli kohtuullisessa kunnossa. Ansi kyllä osasi hypätä hyvin, mutta se oli aina hieman tahmea ja sellainen tavallinen suomenhevosjärkäle.
Juulia talutti Ansia kentälle. Ori käveli kaula mutkalla katse kohti tarhakavereita, jotka nököttivät aivan kiinni aidassa. Oripoppoo kylki kyljessä tuuhenevien talviturkkien kanssa oli mitä hellyyttävin näky, kun monesti ne vain leikkitappelivat. Ansi saisi tänään kuitenkin kunnon treenin.
Juulia aloitti lämmittelemällä kaikissa askellajeissa. Ori tuntui erityisen jäykältä, mutta verryttelyhyppyjen jälkeen se oli jo paljon parempi. Pieni pureva pakkanen taisi alkaa vaikuttamaan oriin, joka ampaisi jo pienelle pystyesteelle kuin kuuraketti, kun Juulia alkoi hypätä yhdeksän hypyn rataa. Minja seisoi kentän keskellä ja räpsi kuvia minkä ehti. ”Olisipa Ansi aina tällainen. Vaikka ei tämä minua nytkään helpolla päästä!” Juulia totesi selästä kaartaessaan orin keskelle kenttää. Hevonen puuskutti sen hengityksen höyrytessä. Juulia taputti orin kaulaa, joka tuntui pehmeälle ja lämpimälle. ”Ovathan nämä suomenhevoset suurimman osan ajasta aika hankalia, etenkin minun oripoikani”, Juulia naurahti aavistuksen epätoivoisesti, ”mutta en kyllä vaihtaisi näitä mihinkään!”
11.08.2019, kirjoittanut Eeva VRL-14793
Juulia: Lähdin puolen päivän aikaan vetämään vaellusta tallin ulkopuoliselle ratsukolle. Minja lähti Topiaksen kanssa pitämään perää, vaikka Aavan ratsu Nori vaikuttikin järkevältä tapaukselta. Ansi oli ollut pari päivää kevyellä liikunnalla ja ajattelin, että parin tunnin vaellus tekisi senkin aivoille hyvää. Se pääsisi vähän puhaltamaan energioitaan pois. Vaellusta olinkin markkinoinut mielen lepuuttamisella työviikon jälkeen, mutta minun suokkiorien kanssa kiirettä piti kyllä kokoajan. Olinkin koko viikon uurastanut milloin mitäkin tehden, eikä aikaa tuntunut riittävän kaikelle, vaikka uurasti tallissa aamusta iltamyöhään. Olin siis itsekin tämän vaelluksen tarpeessa.
Lähdimme matkaan puolen päivän aikaan rennosti käynnissä, tuttua reittiä. Ansi pärski innokkaasti ja kyseli kokoajan, josko alettaisiin jo ravaamaan ja laukkaamaan. Ensimmäinen vartti kuluikin rennosti kävellen ja siinä samalla rupatellen vähän kaikenlaista. Kun pääsimme hyvälle metsän suojassa olevalle polulle, aloimme ravaamaan. Sää oli hyvä, mutta tuuli tuiversi korvissa ja heilutteli puiden lehtiä. Ansi ei ollut moksiskaan, ja siitä oln ylpeä. Ravailimme oman aikaamme rennosti ottaen välillä levähdystaukoja(lähinnä ratsastajia varten). Kylläpä tekikin hyvää lähtä taas pitkästä aikaa kunnon maastolenkille. Ansin kanssa kun tämä maatoilukin oli nyt vähän jäänyt. Kello lähestyi jo yhtä, kun olimme ravailleet tiemme Jerisjärven rantaan. Uittopaikka oli aivan toisella suunnalla, joten viilennykselle emme ennättäneet, kun Aava ja Minja takanani odottivat kovasti kunnon laukkasuoralle pääsyä. Olimme ottaneet pari lyhyttä pätkää laukkaa aiemmin, mutta nyt olisi aika rallitella ihan kunnolla. Ohjasin pienen joukkiomme hiekkatielle ja nostin laukan. Laukkasin vähän aikaa mukavuuden haluisesti Ansia aika kovasti pidätellen, mutta lopulta kuitenkin päästin orin laukkaamaan aivan sydämensä kyllyydestä. Taakseni en siinä oikein voinut katsoa, mutta iloista naurua kuulin kokoajan,joten eipä tainnut Aavallakaan olla ongelmia pysyä Norin kanssa perässä. Ansi kauhoi jaloillaan ilmaa ja pärskähteli innoissaan. Se aina vaan kiihdytti, kunnes päätin, että oli aika hillitä vauhtia. Siitähän Ansi oli eri mieltä ja heitti kunnon ilopukit. Voi tätä lurjusta! Tämä ei kuitenkaan ollut mikään iso temppu, joten istuin syvälle satulaan ja jarrutin. Ori uskoi vihdoin, että hauskanpito päättyi nyt ja siirtyi raville. "Ovatko kaikki vielä matkassa mukana?" kysyin ja sain myöntävät vastaukset. Hevoset olivat laukkapätkän jälkeen jo aika uuvuksissa, joten ravailimme ja kävelimme rauhallisesti takaisin tallille vielä reilun puolen tunnin ajan. Tunnelma oli juuri kohdillaan ja maaston jälkeen olin taas virkeänä valmis uuteen viikkoon hupsujen suokkieni kanssa.
Tämä on virtuaalihevonen.